Tiia Könönen

Sodankylästä Rovaniemelle

Lapset on vaihtanut päiväkotia nyt puolen vuoden sisään kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran viime syksynä, kun muutettiin Rovaniemelle. Se oli iso juttu etenkin isommalle lapselle, sillä hänellä erityisesti oli ehtinyt jo syntyä kaverisuhteita ja hän koki päiväkodin mukavaksi Sodankylässä. Pienempi ei ehkä vielä niin ymmärtänyt, mutta totta kai se oli hänellekin iso ympäristön muutos.

Rovaniemelle muuttaessa saimme lapsille päiväkotipaikan yksityiseltä, läheltä kotia. Erityisen ihanaa paikassa oli päiväkodin pieni koko, ihanat aikuiset ja se että lapset saivat olla samassa ryhmässä. Syksyllä päiväkodin vaihto sujui päiväkodissa hyvin, lapset sopeutuivat ryhmään ja arki päiväkodissa sujui ongelmitta. Pienen päiväkodin koon takia olimme myös vähemmän kipeänä, kuin ennen.

Kuitenkin arjen kaikki muutos aiheutti erityisesti kotona lieveilmiöitä. Ja toisaalta se on todella ymmärrettävää, onhan tällainen muutos valtava asia pienen ihmisen elämässä. Kotona oli kiukkua, itkua, väsymystä ja ärtymystä siitä, että on uusin päiväkodissa. Sen lisäksi meidän pitkän hoitopäivämme aiheuttivat lapsissa paljon kysymyksiä – miksi he ovat aina ekana ja vikana päikyssä.

Hommat alkoivat rullaamaan ja muutokseen oli juuri sopeuduttu, kun meille kerrottiin, että muutosneuvotteluiden seurauksena päiväkoti todennäköisesti suljetaan tammikuussa. Epäusko oli suuri ja näin kaikki kauhukuvat siitä, mitä jälleen uusi päiväkodin vaihto aiheuttaa. Ei muuta kuin selvittelemään, mitä seuraavaksi ja pieni ylimääräinen stressi tästä arkeen.

Pelkona kolme eri päiväkotia vuoden sisään

Kuten arvata saattaa, kesken toimintakauden ei kauheasti ollut vaihtoehtoja. Käytännössä joko jatkaa yksityisellä ja siirtyä päiväkotiin, joka olisi ollut sijainnillisesti meille hankala. Tässä kohtaa ärsytys yksityistä toimijaa oli kohtuullisen korkealla tilanteen vuoksi ja halusimme vaihtaa kunnalliseen päiväkotiin. Ei oikeastaan edes harkittu, että jatkamme yksityisellä.  Kunnallisessa ei tietenkään kesken vuotta ollut vapaita paikkoja lähialueen päiväkodeissa. Päädyimme ratkaisuun, jossa lapset menevät helmikuusta alkaen kunnan yksikköön keskustaan, josta siirtohakemuksella aikanaan toivottavasti lähipäikkyyn.

Tehtiin loppuvuodesta vallitsevan tilanteen vuoksi kotonakin ratkaisuja meidän aikuisten töiden suhteen, jolla mahdollistettaisiin mahdollisimman helppo siirtymä päiväkotien vaihtojen kanssa. Päätin jäädä tekemään tammikuusta alkaen 80 % työaikaa, jotta meillä on lasten kanssa joka viikko yksi päivä enemmän yhdessä kotona ja päiväkotiin tarvitsee lähteä vain neljänä aamuna. Ollaan siinä mielessä onnellisessa asemassa, että voitiin tällainen ratkaisu tehdä. Tämä tarjoaa myös minulle kaivattua hengähdystä työarkeen. Toki tarjoaa se myös melko suuren palkan alennuksen puoleksi vuodeksi, mutta se oltiin nyt valmiita ottamaan takkiin, jos tilannetta tällä pystytään yhtään arkea helpottamaan.

Tammikuussa pari viikkoa ennen päiväkodin vaihtoa saatiin puhelu, jossa meille kerrottiin, että lapset pääsevät aloittamaan helmikuussa lähimmässä päiväkodissa. Tässä kohtaa helpotus oli valtava, yksi murhe vähemmän!

Uuden päiväkodin aloitus viikolla käytiin alkuviikosta lasten kanssa tutustumassa uuteen päiväkotiin. Isompi oli innoissaan, olisi halunnut jäädä saman tien sinne. Vähän yllätys, sillä hänellä on hetkittäin ollut päiväkotiin lähtö todella tahmaista. Pienempi arvatenkin oli jännittynyt ja varautunut uutta paikkaa kohtaa. Se on niin surkeata, kun jätä toisen sinne ja näet sen väpättävän alahuulen sekä katseen, joka sanoo, että äiti älä jätä. Onneksi kuitenkin lapset sopeutuvat ja tiedän meidänkin pienten pärjäävän hyvin. Myös päiväkodin aikuiset luovat turvaa, he ottivat meidän lapsemme lämpimästi vastaan.

Nyt ensimmäisten päivien jälkeen en voi kuin ihmetellä, miten hyvin lapsi pystyy sopeutumaan. Myös päiväkodin aikuiset sanoivat, että hommat ovat alkaneet todella hyvin. Olemme tyytyväisiä, vaikka en uskokaan, että tässä on koko totuus. Luultavasti jossain kohtaa etenkin vanhempi kaipaa vanhan päikyn perään, mutta tämä aloitus luo kuitenkin uskoa siihen, että kaikki järjestyy. Ja syksyllä ei tarvitse sittenkään aloittaa tätä alusta!

Työelämän vai kotona olemisen valinta lasten ollessa pieniä

Siitä huolimatta, että tietää lasten pärjäävän ja sopeutuvan, nykyään ajattelen enemmän myös sitä vaihtoehtoa, että mitä jos olisin ollut pidempään heidän kanssaan kotona. Molempien kohdalla minulla on ollut kiire töihin suorittamaan, takaraivossa on painanut ajatus siitä, ettei työuraa ja elämää voi missata. Nyt huomaan muutoksen itsessäni – arvomaailma on saanut uudenlaista suuntaa. Haaveilen siitä, että olisi rahaa olla ja hoitaa lapsia kotona. En tiedä olisiko se todellisuudessa niin ruusuista ja viihtyisinkö oikeasti päivittäin koti äitinä. Luultavasti en. Ehkä kipuilen enemmän sitä, etten tiedä mitä haluan tulevaisuudelta ja työuralta. Niin tai näin, itsepähän olemme arkemme rakentaneet ja on selvää, että taloudellisesti meidän perheessämme on pakko käydä töissä. Puolensa kaikella. Tämän kevään saan kuitenkin nauttia yhden päivän enemmän viikossa kotona lasten kanssa.